Menu

Nuoria huolettavat ympäristö, mielenterveysasiat ja tasa-arvo - Paidat parempaan huomiseen nyt myynnissä – kampanja Aseman Lapset ry:n hyväksi

Kevään aikana suomalaiset nuoret ovat voineet osallistua t-paita-suunnittelukilpailuun taiteilemalla näkemyksensä Paremmasta huomisesta. Voittajat on valittu ja nuorten suunnittelemat paidat ovat myynnissä nettikaupassa – tuotto myynnistä menee Aseman Lapset ry:n Walkers-toimintaan.

Linkki verkkokauppaan löytyy osoitteesta walkers.fi, jossa voi myös tukea toimintaa muuten tai ilmoittautua vapaaehtoistyöntekijäksi. Suora linkki kauppaan on https://printmotor.com/asemanlapset/

Huhti-toukokuun aikana kilpailuun osallistui satoja nuoria ympäri Suomea, designin lähetti lopulta noin 80 nuorta. Voittajatyöt kuvastivat teemoja, jotka ovat paljon esillä nuorten arjessa ja ajatuksissa:

"Työssäni esiintyy ihmisen hyvyys ja pahuus naamioina. Se, kumman puolen ihminen haluaa näyttää itsestään on hänen oma valintansa, mutta parempaan huomiseen tarvitsemme jokaisen parempaa puolta." – Parempi puoliNea 14 v., Siuntio

"Kuvan värit kuvastavat maapalloamme Maata. Me ihmiset jätämme jälkemme tuleville sukupolville, ja jokaisen tulisi vähentää omaa henkilökohtaista hiilijalanjälkeään." Kohti vihreämpää huomista - Ella 16 v., Vaasa

"Sosiaalisten normien olemassa olosta huolimatta jokaisen tulisi saada olla oma itsensä."
- Behind the CloudsLeo 15 v, Espoo

”Kisa oli todella korkealaatuinen, saimme paljon hyviä töitä kaikkialta Suomessa. Teeman ollessa ’Parempi huominen’, ympäristöasiat nousivat vahvasti esiin. Toinen tärkeä aihe oli mielen hyvinvointi, ’kuka minä olen’, mikä on paikkani maailmassa, ystävien merkitys. Kolmantena teemana töissä näkyi tasa-arvokysymykset. Nämä ovat aiheita, jotka meidän aikuisten tulee ottaa tosissaan ja kuunnella nuoria”, sanoo Aseman Lasten toiminnanjohtaja Christian Wentzel.

”Walkers-työssä nuorten kanssa puhutaan paljon juuri mielen hyvinvoinnista. Suomessa tehdään jo paljon nuorten hyväksi, mutta toivoisin, että me aikuiset ymmärtäisimme paremmin sen, että nuoruus on nopea aika. Vuositolkulla ei voida vatvoa nuoriin vaikuttavia asioita. Oli haastavat ajat tai ei, yksi aikuisten tehtävä on vaalia tulevaisuudentoivoa, vaikka nuorella joku hetki tai tilanne tuntuisi toivottomalta. Yhdessä saamme asiat toimimaan”, Wentzel kertoo.

Kampanjassa olivat mukana sparraamassa nuoria nyrkkeilijä Eva Wahlström – kuvataiteilija itsekin - ja sosiaalisen median tähdet Seksikäs Suklaa & Dosdela.

Järjestön pitkäaikaisena kumppanina kilpailun järjestäminen on osa Sinebrychoffin 200-juhlavuoden tekoja ja osa Sinebrychoffin yhteiskuntavastuutekemisiä.

”Yhteisenä tavoitteenamme on mahdollistaa nuorten hyviä kohtaamisia niin Suomessa syntyneiden kuin tänne muualta muuttaneiden kesken sekä lisätä turvallisten aikuisten läsnäoloa nuorten arjessa. Tukemalla Walkers-toimintaa pyrimme myös edistämään nolla vastuutonta juomista -tavoitettamme eli että nuorilla olisi mielekästä tekemistä ilman, että alkoholi kuuluu kuvioihin”, kertoo Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström.

Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:ssä kehitetty nuorisotyön muoto, joka perustuu vapaaehtoisten aikuisten antamaan aikaan ja läsnäoloon. Walkerseissa toimitaan matalan kynnyksen periaatteella: mukaan ovat tervetulleita kaikki nuoret taustaan tai elämäntilanteeseen katsomatta. Perusidea on tarjota turvallisia kohtaamisia nuorten ja aikuisten välille.

”Aseman Lasten toiminta on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut voimakkaasti, kasvu olisi tuskin ollut mahdollista pelkästään julkisella rahoituksella, minkä vuoksi olemme erittäin kiitollisia Sinebrychoffille pitkäaikaisesta tuesta, joka alkoi 2005. Vuosibudjetistamme noin 40 % tulee yritysyhteistyöstä, säätiöiltä ja yksityisinä lahjoituksina, kertoo Christian Wentzel.

Walkerseja toimii tällä hetkellä yhdeksällä paikkakunnalla, minkä lisäksi neljä ”Wautoa” liikkuu vaihtuvilla paikkakunnilla ja Walkers-bussi pääkaupunkiseudulla.

Tehdään huomisesta parempi paita kerrallaan! #parempaanhuomiseen

Video YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=uNk8dm8ubH8

Linkit:

https://printmotor.com/asemanlapset/
https://walkers.fi/
https://sinebrychoff.fi/200/paita-parempaan-huomiseen/

Lisätietoja:

Christian Wentzel, toiminnanjohtaja, Aseman Lapset ry.,
puh. 040 900 4889, [email protected]

Timo Mikkola, viestintäpäällikkö, Sinebrychoff,
puh. 040 830 7176, [email protected]

Aseman Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö, jonka perustehtävä on lasten, nuorten ja perheiden terveen kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen sekä syrjäytymisen ehkäisy. Järjestön toimintatapaan kuuluu toimintaympäristön aktiivinen havainnointi, ennakointi ja tarvittaessa nopea reagoiminen nuoria koskettaviin ilmiöihin sekä yhteistyö eri alojen ammattilaisten kanssa. www.asemanlapset.fi

200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff valmistaa Coca-Colan juomat Suomessa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 — YouTube: Sinebrychoff1819 — kohtuullisesti.fi