Menu
006 Iso Battery 2015.jpg

Earth Hour

Nämäkin valot ovat sammuneet Earth Hourissa vuodesta 2009

Sinebrychoff ja Carlsberg ovat osallistuneet Earth Hour -tapahtumaan jo vuodesta 2009.  Earth Hourissa Sinebrychoffin panimolla sammutetaan valot koko Earth Hour -viikonloppuna maaliskuun lopulla 24.3.2018.

Varsinainen H-hetki, jolloin miljoonat ihmiset ja yhteisöt sammuttavat tunniksi valonsa on lauantai-iltana klo 20:30 - 21:30. Kyseessä on maailman suurin ilmastotapahtuma.

Sinebrychoffin panimoalueen valot, jotka työ ja turvallisuus huomioon ottaen voidaan sammuttaa, pimenevät jo perjantai-iltana. Esimerkiksi Lahdentien varrella oleva iso Battery-tölkki ja Coca-Colan sekä Sinebrychoffin valomainokset pimenevät Keravalla.

Sinebrychoff on osana Carlsberg-konsernia mukana konsernin kestävän kehityksen strategiassa Together Towards ZERO, jossa tavoitellaan ilmastonmuutoksen hidastamista, vesihukan vähentämistä, kohtuullisen juomakulttuurin kehittämistä ja työturvallisuuden parantamista.

Earth Hour sopii erinomaisesti ilmastonmuutostavoitteisiimme. Konsernin tavoitteena on mm. kaiken hiilenkäytön lopettaminen vuoteen 2030 mennessä. Jo tänään Sinebrychoff kierrättää kaiken oluenpanemisesta syntyvän hiilidioksidin ja panimoprosessissaan syntyvän lämmön.

Osallistu sinäkin!

”Sammuta valot – sytytä toivon kipinä! Valot sammuttamalla näytämme huolemme ilmastonmuutoksesta ja vaadimme päättäjiltä todellisia tekoja ilmaston puolesta.” -WWF

http://www.earthhour.fi/

https://sinebrychoff.fi/vastuu/tavoitteemme/

http://www.earthhour.fi/tapahtumat/sinebrychoff-sammuttaa-valot/

Raporttimme