Menu

Kohtuullisen oluen päivä 20.9. muistuttaa, että olut on parhaimmillaan vastuullisesti nautittuna

Kansainvälisenä kohtuullisen oluen päivänä on hyvä pysähtyä miettimään omaa juomakulttuuriaan. Alkoholittomien ja matala-alkoholisten oluiden ja muiden panimojuomien valikoima on viime vuosina kasvanut Suomessa.

Kohtuullisen oluen päivää on vietetty vuodesta 2015 aina syyskuun kolmantena perjantaina. Global Beer Responsibility Day, GBRD) on maailmanlaajuinen kampanja oluen vastuullisen kulutuksen puolesta. Kampanja on kansainvälisten panimoyritysten ja paikallisten kumppanien yhteinen, ja Carlsberg-konserni paikallisine yhtiöineen - kuten Sinebrychoff - on ollut alusta asti mukana.

Kohtuullinen juomakulttuuri on osa Carlsberg-konsernin ja Sinebrychoffin strategiaa ja yksi vastuullisuusstrategian Yhdessä kohti NOLLAA ja edemmäs kuudesta pääpilarista.

 

Carlsberg-konserni tukee kohtuullisen juomakulttuurin kehittymistä laajalla alkoholittomien ja matala-alkoholisten panimojuomien valikoimalla. Tavoitteena on, että konsernin koko panimojuomavolyymista alkoholittomia tai matala-alkoholisia (0 % - 3,5 %) panimojuomia on vuonna 2030 yhteensä 35 % Carlsberg-markkinoiden yhteenlasketuista olut-, siideri- ja lonkerolitroista.

Sinebrychoff on investoinut kotimaisen alkoholittoman oluen valmistukseen

Uskomme alkoholittoman oluen suosion kasvuun Suomessa ja teimme 2023 investoinnin alkoholittoman oluen tuotantolaitteistoon.

Sinebrychoffin panimolle on asennettu tuotantolinja, jossa valmistetaan kaikki Sinebrychoffin alkoholittoman oluen omat tuotemerkit – Crisp ja Karhu 0,0. Tuotantotapa on ns. alcohol stripping, joka on aikaisempaa kehittyneempää teknologiaa ja mahdollistaa alkoholittoman oluen valmistamisen entistä hallitummin.

Palkitut kotimaiset

Sinebrychoffin Crisp on Suomen suosituin alkoholiton olut*, ja sen suosion pohjalla on laadukas valmistus, millä taataan aina hyvä maku. Crisp Lager valittiin myös Suomen Paras Olut -kilpailussa 2023 parhaaksi alkoholittomaksi tai matala-alkoholiseksi olueksi. Sinebrychoffin alkoholiton siideri, Crowmoor White Crow 0,0%, puolestaan voitti kultaa alkoholittomien siiderien kategoriassa 2024 kansainvälisessä World Cider Awards -kisassa Lontoossa.

kohtuullisesti.fi

Omaan juomakulttuuriin voi tutustua Panimoliiton sivustolla https://kohtuullisesti.fi, jossa voi mm. testata tunteeko annoskoot tai saada vinkkejä kohtuullisiin juomatapoihin.

Kippis kohtuudelle - kohtuudella!

 

Tutustu myös: Kymmenen kysymystä ja vastausta alkoholittomista ja matala-alkoholisista panimojuomista
https://www.sinebrychoff.fi/newsroom/10-kysymystae-ja-vastausta-alkoholittomista-ja-matala-alkoholisista-panimojuomista/

* Sinebrychoff Cambri Brand Health Survey May 2024 (N=601)