Menu

Karhun uudet tummat oluet: Karhu Tumma Lager 4,2 % & 0,0 %

Karhu-olut lanseeraa elokuussa maukkaan tumman lagerin 4,2 % vahvuisena ja alkoholittomana versiona. Lisäksi Joulusesonkiin saapuu ennestään jo tuttu ja suosittu Karhu Jouluolut.

Karhu-oluen laaja valikoima vahvistuu kahdella tummalla lageroluella – Karhu Tumma Lager 4,2 % ja Karhu Tumma Lager 0,0 %. Uutuudet monipuolistavat kotimaista lager-valikoimaa ja sopivat mainiosti pimenevien syysiltojen herkkuhetkiin.

Karhu Tumma Lager 4,2% on nimensä mukaisesti tumma olut. Maultaan sopivan täyteläinen, mutta kuitenkin lager-tyylille uskollinen ja helposti nautittava olut. Karhu Tumma Lager 4,2 % -oluen rinnalle tuodaan myös täysin alkoholiton vaihtoehto. Alkoholittoman oluen kehityksessä ja valmistuksessa on hyödynnetty uutta teknologiaa, joka takaa ensiluokkaisen ja maukkaan makuelämyksen.

”Karhulta on toivottu matala-alkoholisen (2,8 %) tumman lagerin rinnalle myös vähän vahvempaa vaihtoehtoa, ja toiveissa on ollut myös täysin alkoholiton vaihtoehto. Toteutamme nämä toiveet nyt kertarysäyksellä. Uutuudet sopivat syksyyn ja vaikka mausteisten pataruokien kanssa, mutta moni nauttii tummista oluista ihan ympäri vuoden. Karhulla on nyt siis peräti kolme tummaa olutvaihtoehtoa”, Karhun tuotepäällikkö Elli Karppinen kertoo.

Karhu Tumma Lager 4,2% ja 0,0 % ovat maultaan sopivan täyteläisiä, mutta kuitenkin lager-tyylille uskollisia ja helposti nautittavia. Ne on pakattu 0,33 litran tölkkiin.

Herkullinen Karhu Jouluolut 4,8 %

Karhu Jouluolut 4,8 % on Karhun versio jouluoluesta. Sitä on nautittu vuodesta 2021. Amber lager -tyylinen kuparinruskea lager sopii jouluruokien, porsaan, juustojen ja makkaroiden kyytipojaksi. Karhu Jouluolut on aromihumaloitu arvostetulla tsekkiläisellä Saazer-humalalla

Amber lagerissa maltaan pehmeys yhdistyy karamellimaiseen makeuteen. Olut on tasapainoinen ja vivahteikas, olematta tuhti. Juuri sellainen kuin Karhun Jouluoluen kuuluu olla - erottuva, mutta silti suuren yleisön juhlapöytään sopiva herkku.

Karhu Jouluolut on kausituote ja on myynnissä syksyn ja talvikauden ajan. Se on pakattu 0,5 litran tölkkiin.

Oluiden jakelu alkaa 26.8. kautta maan. Oluet soveltuvat myös vegaaneille.

Karhu-oluen valikoima on nyt laajempi kuin koskaan aiemmin; valikoimassa ovat:

1.       Karhu 0,0 %

2.       Karhu Vaalea Lager 2,8 %

3.       Karhu Kupari 4,7 %

4.       Karhu Platina 4,5 %

5.       Karhu 4,6 %

6.       Karhu 5,3 %

7.       Karhu Tumma Lager 0,0 %

8.       Karhu Tumma Lager 2,8 %

9.       Karhu Tumma Lager 4,2 %

10.   Karhu Juicy IPA 4,6 %

11.   Karhu Polaris IPA 4,5 %

12.   Karhu Ruis IPA 5,3 %

13.   Karhu Laku Porter 5,5 %

14.   Karhu NEIPA 4,8 %

15.   Karhu Jouluolut 4,8 %

Tuotetiedot:

Karhu Tumma Lager 4,2 %
Olut

Ainesosat: Vesi, OHRAMALLAS, OHRA, humala

Energia per 100 ml: 159 kj/38 kcal
Hiilihydraatit g/100 ml: 2,9
Alkoholiprosentti: 4,2 til-%
--

Karhu Tumma Lager 0,0 %
Alkoholiton olut

Ainesosat: Vesi, OHRAMALLAS, OHRA, sokeri, hiilidioksidi, humala, säilöntäaineet (natriumbentsoaatti, NATRIUMDISULFIITTI).

Energia per 100 ml: 78 kj/18 kcal
Hiilihydraatit g/100 ml: 4,2
Sokeri g/100 ml: 1,2
Alkoholiprosentti: 0,0 til-%

--

Karhu Jouluolut
Olut

Ainesosat: vesi, OHRAMALLAS, humala, hiiva

Energia per 100 ml: 180 kJ/43 kcal
Hiilihydraatit g/100 ml: 3,2
Sokeri g/100ml: 0
Proteiinia g/100 ml: 0,5
Alkoholiprosentti: 4,8 til-%

 

kohtuullisesti.fi

Lisätietoja: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, email: [email protected], tel: 040 830 7176

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi – LinkedIn: Sinebrychoff - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi