Menu

Karhun järjestämien Tuska-häiden vihkipari on valittu – “Hakemusten määrä ja parien heittäytymiskyky ylittivät kaikki odotuksemme”

Karhun tämän kesän Tuskassa järjestämien häiden vihkipariksi haki lähes kolmekymmentä pariskuntaa. Hääpariksi valittiin Minna Lohikoski ja Lasse Kosonen, jotka vihitään ainutlaatuisessa seremoniassa festivaalialueen Karhu Kappelissa Tuskan avauspäivänä kesäkuussa.

 

Karhu etsi tänä keväänä heittäytymiskykyistä pariskuntaa, joka on valmis astelemaan avioon kesän Tuska-festivaalilla raskaan musiikin siivittämänä. Häät järjestetään festivaalin avauspäivänä perjantaina 28.6. Karhu Kotakylä -alueella Karhu Kappelissa. Mukaan haki yhteensä 28 paria, jotka kaikki tekivät valitsijaraatiin vaikutuksen sykähdyttävillä rakkaustarinoillaan ja rohkealla elämänasenteellaan. 

 

“Hakemusten runsas määrä ja parien uskalias heittäytymiskyky ylittivät kaikki odotuksemme. Hakemuksia lukiessa ja esittelyvideoita katsellessa silmäkulmat kostuivat moneen kertaan ja sydämissä suorastaan läikähteli. Valinta monien hyvien ehdokkaiden joukosta oli vaikea, mutta lopulta raatimme oli varsin yksimielinen”, kertoo Elli Karppinen, Karhun Senior Brand Manager Sinebrychoffilta. 

 

Vihkipariksi valittiin 39-vuotias Minna Lohikoski ja 41-vuotias Lasse Kosonen Hämeenkyröstä, jotka ovat pitäneet yhtä reilut kolme vuotta. Metallimusiikkia rakastava, puoli vuotta sitten kihlautunut pariskunta oli haaveillut järjestävänsä näköisensä häät ja Tuskassa tapahtuva vihkiseremonia kuulostikin nappivalinnalta. 

 

“Tässä yhdistyy kaikki mitä me meidän häiltä halutaan. Erilaista, ikimuistoista, ystävien kanssa yhdessä, musiikkia ja railakasta menoa! Olemme niin onnellisia, että meidät valittiin. Minna on mun elämäni rakkaus”, iloitsee sulhanen Lasse Kosonen.

 

Morsian Minna Lohikoski komppaa: “Tuska-häät on niin meidän näköinen juttu, päästään rikkomaan perinteitä hyvällä tavalla. Tässähän on tosin sekin, ettei kumpikaan olla koskaan aiemmin päästy Tuskaan, mutta nyt me mennään siellä naimisiin! Musiikki, keikat ja festarit on kuitenkin molemmille tärkeitä ja meitä yhdistäviä tekijöitä – tälle kesälle meillä olikin jo Tuska-liput ostoslistalla. Rakastan Lassessa sitä, että hän osaa tarttua hetkeen ja heittäytyä mukaan meidän visioihin ja projekteihin.” 

 

Karhu tarjoaa hääparille muun muassa kolmen päivän VIP-liput Tuskaan, Karhu Kappeli -miljöössä tapahtuvan hääseremonian jälkeiset pienimuotoiset juhlallisuudet kippistelyineen ja kakkutarjoiluineen sekä hääkuvauksen. Lisäksi hääparin läheiset saavat Tuska-perjantaille päiväliput festivaalille. 

 

“Tuska-yleisö on tummanpuhuvan ulkokuorensa alla sydämellistä väkeä, joten en oikeastaan ihmettele, että niin moni häistä haaveileva pari pisti hakemuksen. Mahtavaa päästä juhlistamaan Minnan ja Lassen rakkautta kesän festareilla yhdessä Karhun kanssa – lämpimästi tervetuloa Tuskaan”, kommentoi Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen

 

Tuska 2024 järjestetään Helsingin Suvilahdessa juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 28.–30.6. Lipunmyynti on käynnissä täällä. Karhu on Tuska 2024 pääyhteistyökumppani. 

 

LISÄTIEDOT:

Sinebrychoff

Viestintäpäällikkö Timo Mikkola
[email protected] / 040 830 7176

 

Tuska

Festivaalijohtaja Eeka Mäkynen
[email protected] / 050 344 4789

 

Hääparin haastattelupyynnöt: Mellakka Helsinki / Maritta Kettunen
[email protected] / 050 548 1747

 

LINKIT:

  • Karhun verkkosivut https://www.karhu.fi/
  • Sinebrychoffin verkkosivut https://sinebrychoff.fi/ 
  • Tuskan verkkosivut https://tuska.fi/

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Brooklyn Brewery, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi - Facebook & Instagram: Sinebrychoff1819 – LinkedIn: Sinebrychoff - kohtuullisesti.fi

Lasse Kosonen ja Minna Lohikoski