Menu

Karhu Pride – #SeuraaItseäsi

Sinebrychoffin Karhu-olut on toista vuotta Helsinki Pride -tapahtuman virallinen kumppani ja sopimusta on jatkettu vuoteen 2020 saakka. Karhun markkinointiviestinnän konsepti perustuu ajatukseen ‘Seuraa itseäsi’ ja siten onkin luonnollista, että Karhu on mukana Helsinki Pride -tapahtumassa edistämässä ja tukemassa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

”Tavoitteenamme on rohkaista ihmisiä avoimuuteen, aitouteen ja antaa mahdollisuus olla rehellisesti sitä mitä on. Seuraa itseäsi -kampanja alkoi jo 2017. Sillä halutaan kiinnittää huomiota siihen, että jokainen meistä on yksilö ja on ok tehdä asiat omalla tavallaan – toki muita kunnioittaen. Jos haluat tehdä asioita kuten muut – sekin on ok, kunhan teet niin siksi, että itse haluat”, kertoo Sinebrychoffin markkinointijohtaja Alexander Sneen.

Suomen suosituin olut Karhu on läsnä Helsinki Priden tapahtumissa monin tavoin. Karhu on Pride-avajaisissa mukana ja ottaa osaa sen paneelikeskusteluun. Karhu näkyy Pride-mainonnassa ja tekee omaa mainontaansa ja sisältöä sosiaaliseen mediaan aiheeseen liittyen. Karhu on mukana 29.6. järjestettävässä Helsinki Pride -kulkueessa, jossa sillä on oma #SeuraaItseäsi-rekka. Kaivohuoneella järjestetään Pride-tilaisuus, jossa Karhu näkyy. Karhu on mukana myös Apollo-ravintolan ja Löyly-saunaravintolan Pride-juhlissa.

"Suomessa on otettu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi isoja askeleita ja oltu jopa pioneereja lainsäädännössä. Jälkijunassa ovat kuitenkin olleet mm. translaki ja muiden marginalisoitujen ryhmien oikeudet ja eletyn todellisuuden mahdollisuudet. Onneksi uuden hallituksen myötä asiat tuntuvat taas etenevän oikeaan suuntaan. Lainsäädännön lisäksi arjessa on paljon asioita, joissa on vielä tehtävää”, kertoo Aaro Horsma, toiminnanjohtaja Helsinki Pride -yhteisöstä.

”Isojen ja niin kutsutusti perinteisten yritysten mukanaolo on meille todella tärkeää ja on hienoa, että yritykset ovat ihan tekemisen tasolla mukana. Esimerkiksi koulutuksissamme on havaittu, että työntekijät pitävät tärkeänä yhtiönsä mukanaolon ja sen, että asioista voi puhua työpaikalla avoimesti. Helsinki Pride on kasvanut kymmenkertaiseksi ja ilman vastuullisia kumppaneita Helsinki Pride -viikkoa ei pystyttäisi järjestämään” , sanoo Horsma, joka oli kouluttamassa myös Sinebrychoffin työntekijöitä yhdenvertaisuusasioissa kesäkuussa.

Karhun tuttu logo muuttuu myös tapahtuman aikaan sateenkaaren väreihin ja tällä logolla varustettua t-paitaa voi ostaa kauppa.karhu.fi-verkkokaupasta. Pride-tapahtumissa tarjoiltava olut on pakattu Karhu Pride -pulloon. Karhu on lisäksi jo järjestänyt Pride-taidetapahtuman.

”Pyysimme Helsinki Pride -yhteisöä etsimään verkostostaan Karhulle vaikuttajia, jotka pääsivät tekemään Seuraa itseäsi -teemaan liittyvää taidetta. Projekti aloitettiin workshopilla, jossa apuna toimivat mainostoimisto hasan&partnersin graafikot. Nostamalla esiin yhteisön moninaisuutta korostamme tehokkaammin myös itsensä seuraamista. Jo ennen Pride-yhteistyötä Karhu on ottanut kantaa mm. tasa-arvoisen avioliittolain, palkkauksen ja sananvapauden puolesta”, Sneen kertoo.

”Itsensä seuraaminen ei ole välttämättä helppo aihe, itse lähestyin leikin kautta aihetta. Lapset ilmaisevat itseään leikkimällä, mutta aikuisetkin voivat tehdä niin. Pidän siitä, että Karhu on tekemisen tasolla eikä vain puhu. On hyvä, että isot brändit ovat mukana Pridessä, sillä niiden äänillä on enemmän painoarvoa - isommilla on jopa velvollisuus näyttää tietä. Työtä Suomessa vielä riittää, vaikka pääkaupunkiseudulla ollaan tasa-arvon suhteen jo pidemmällä kuin muualla”, sanoo taiteilijanimimerkki Tuhma Taiteilija.

Workshopissa syntyneet teokset ovat esillä koko viikon ajan Kansallismuseon Pride Housessa ja niitä esitellään Karhun sosiaalisessa mediassa.

#SeuraaItseäsi

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Aaro Horsma, Helsinki Pride, [email protected]  puh. 045 121 0026
markkinointijohtaja Alexander Sneen, Sinebrychoff, [email protected] puh. 050 431 1877

200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff valmistaa Coca-Colan juomat Suomessa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 —kohtuullisesti.fi