Menu

Heikki Vuokko Sinebrychoffin pääpanimomestariksi

Sinebrychoffin uudeksi pääpanimomestariksi on nimitetty panimomestari Heikki Vuokko. Heikistä piti tulla alun perin syöpätutkija, mutta oluen maailma vei mennessään.

Heikki Vuokko seuraa tehtävässään Sinebrychoffin pitkäaikaista pääpanimomestaria Tapio Kangas-Heiskaa, joka jäi eläkkeelle 1.4.2021.

Heikki Vuokko aloitti työnsä Sinebrychoffille helmikuussa 2007 ja valmistui Kööpenhaminassa sijaitsevasta Scandinavian School of Brewing -panimokorkeakoulusta vuonna 2017 kurssinsa parhaana.

Ennen panimoalalle siirtymistään Heikki valmistui Espoo-Vantaan teknillisestä ammattikorkeakoulusta, jossa hän opiskeli biotekniikkaa. Hän teki lopputyönsä (AMK-insinööri) akatemiaprofessori Kari Alitalon tutkimusryhmässä, jossa hän tutki verisuonien kasvutekijöitä ja geenien ilmentymistä kasvaimissa. Opinnot jatkuivat yliopistossa ja syöpätutkijan urakin oli haaveissa. Akatemiauran päihitti kuitenkin intohimo toimia teollisuuden palveluksessa ja vielä oluen parissa, kotioluen valmistuskin oli jo tuttua. VTT:ltä löytyi gradupaikka, joka liittyi korkean kantavierteen käymiseen, ja näin alkoi polku panimolle. Jyväskylän yliopistosta Heikki valmistui filosofian maisteriksi (biotekniikka).

Heikki Vuokko on vuodesta 2011 ollut vastuussa Sinebrychoffin uusien oluiden kehittämisestä, viimeisimpänä tämän kevään uutuuksista - kuten Karhu Pale Ale ja Karhu Summer Ale. Vuosina 2008 – 2010 hän vastasi Sinebrychoffin Karhu-panimon toiminnasta Porissa.

”Olemme aina pyrkineet tuottamaan kuluttajille laadukkaita ja maistuvia oluita samalla minimoimalla ympäristöjalanjäljen, ja tämä on tie, jolla haluamme pysyä tulevaisuudessakin. Tapio jätti suuret saappaat täytettäväksi, kuten myös kaikki häntä edeltävät panimomestarit yhtiömme pitkässä historiassa. Tätä taustaa vasten koen suurta kunniaa ja vastuuta jatkaa heidän työtään luomalla oman lukuni Sinebrychoffin tulevaisuudelle”, sanoo Heikki Vuokko.

Lisätietoja: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, [email protected], 040 830 7176

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi — Twitter: Sinebrychoff - Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi