Menu

Dr Pepper Zero – klassikko nyt ilman sokeria

Dr Pepper Zero on sokeriton versio 135 vuotta sitten kehitetystä Dr Pepperistä. Reseptin 23 eri ainesosaa takaavat myös sokerittoman version ainutlaatuisen maun.

Sokerittomien kolajuomien suosio jatkaa kasvuaan. Suomessa sokerittomat kolat nousivat ensimmäistä kertaa ohi sokerillisten 2018*.

”Dr Pepperin uniikki maku toimii myös sokerittomana hienosti. Juomalla on Suomessakin paljon intohimoisia faneja ja sokeritonta versiota on pyydetty pitkään. Sokeriton Dr Pepper onkin osa sokerittomien ja kevyempien juomien trendiä, mikä vahvistuu myös Suomessa”, kertoo Dr Pepperin tuotepäällikkö Sonja Salonen Sinebrychoffilta.

Dr Pepper kuuluu Schweppes International Ltd:n valikoimaan, ja sitä on valmistettu USA:ssa vuodesta 1885. Dr Pepper on ollut Suomessa Sinebrychoffin myynnissä vuodesta 2005 eli jo 15 vuotta.

Sinebrychoffilla valmistettava Dr. Pepper Zero on pakattu 0,5 litran kierrätysmuovipulloon. Jakelu alkaa 23.3.

Sinebrychoff on sitoutunut Carlsberg-konsernin Together Towards ZERO -kestävän kehityksen kampanjaan, jonka yksi osa-alue on vesihukan vähentäminen puoleen vuoden 2015 keskiarvosta. Jokainen juomalitra valmistetaan mahdollisimman vähällä vedellä, vuoteen 2030 mennessä yksi valmis juomalitra syntyy 1,7 litralla vettä.

Tuotetiedot:

Dr. Pepper Zero

Virvoitusjuoma makeutusaineella.

Ainesosat: Vesi, hiilihappo, väri: sokerikulööri E150d, happamuudensäätöaine E338, makeutusaineet: aspartaami E951 ja asesulfaami-K E950, aromit, aromi (kofeiini). Sisältää fenyylialaniinin lähteen.

Ravintosisältö: 100 ml sisältää

energia 3 kJ/1 kcal
rasva 0 g
- josta tyydyttynyttä 0 g
hiilihydraatit < 0,5 g
- josta sokereita 0 g
proteiini 0 g
suola 0,02 g

Lähteet:
* ETL 2018

Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 830 7176, email: [email protected]

200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff valmistaa Coca-Colan juomat Suomessa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia.
www.sinebrychoff.fifacebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — Instagram: Sinebrychoff1819 — YouTube: Sinebrychoff1819 — kohtuullisesti.fi