Menu

Crisp Lager – Suomen paras alkoholiton olut!

Sinebrychoffin valmistama Crisp Lager on valittu Suomen paras olut -kilpailussa alkoholittomien tai vähäalkoholisten oluiden parhaaksi olueksi.

 

Suomen Paras Olut -kilpailun tavoite on nostaa suomalaisten oluiden arvostusta sekä tehdä oluita ja niiden valmistajia tunnetuiksi. Kyseessä on ainoa pelkästään Suomessa valmistettuja oluita tuomaroiva kisa, jossa ovat osallisena kaikenkokoiset panimot. Kilpailun voittajat julkistettiin Suomen paras olut -risteilyllä 8.9.2023.

”Kilpailussa kaikki oluet ovat samalla viivalla, koska ne arvioidaan täysin sokkona”, kertoo kilpailujohtaja, Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen. ”Emme julkaise osallistuvien panimoiden nimiä kisassa, ettei tuomareillamme ole ennakko-oletuksia kilpailuoluista. Näin vain oluen maku ratkaisee. Tuomarimme edustavat laajasti suomalaista olutmakua: mukana on niin harrastajia, ravintola- ja kaupan alaa, olutmediaa kuin harrastustaan aloittelevia oluenystäviä. Tuomariksi haetaan ja jokaisen täytyy suorittaa tuomarikoulutus ennen kisaa.”

Sinebrychoffin Crisp-oluet on valmistettu hiilineutraalisti Suomessa, ja alkoholittomina vaihtoehtoina ne edistävät kohtuullista juomakulttuuria. Crisp on markkinan johtava alkoholiton olut Suomessa.

”On todella hienoa saada ammattimaisen tuomariston tunnustus Crispin mausta. Crisp on myös koko kansan suosikki, jota nautitaan hyvin erilaisissa tilanteissa. Kuten tunnuslauseensa sanoo, Crisp sopii kaikenlaisiin olosuhteisiin”, sanoo Sinebrychoffin olutkategorian markkinointijohtaja Niklas Rinne.

Alkoholittoman oluen saatavuus ja laaja valikoima on myös osa Carlsberg-konsernin ja Sinebrychoffin Yhdessä kohti NOLLAA ja edemmäs -vastuullisuusstrategiaa, jonka yksi osa-alue on kohtuullisen juomisen kulttuurin lisääminen. Alkoholittomien vaihtoehtojen määrä ja korkea laatu tukevat kuluttajan valintaa nauttia oluesta tai muista juomista ilman alkoholia.

Suomen paras olut -kilpailun on järjestänyt sen perustamisesta lähtien Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Pienpanimoliitto. Käytännön järjestelyistä vastaa olutseuroja, oluenharrastajia ja -kuluttajia edustava Olutliitto.

Sinebrychoffin KOFF Porter -olut valittiin kilpailun parhaaksi olueksi heti sen ensimmäisenä vuonna 2011. Samana vuonna myös KOFF-lagerolut voitti myös alle 4,8 % lagerien sarjan.

Sinebrychoffista tuli hiilineutraali panimo keväällä 2021, yhdeksän vuotta alkuperäistä tavoitetta etuajassa. Tuotannossa eli juomanvalmistuksessa käytetään 100 % uusiutuvaa lämpöenergiaa, joka saadaan viereiseltä Keravan Energian biovoimalaitokselta. Lisäksi sähkö on peräisin uusiutuvista lähteistä.

https://suomenparasolut.fi/katso-suomen-paras-olut-2023-kilpailun-koko-tuloslista

 Lisätietoja: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, email: [email protected], tel: 040 830 7176

1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Brooklyn Brewery, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite.  Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.

sinebrychoff.fi —  Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 — kohtuullisesti.fi