Menu
KeKeKansi-olut.jpg

Kestävästi Keravalta 2/2020

Sinebrychoffin vastuullisuusuutisia

Sinebrychoff liittyi elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumukseen

Keväällä korona vei paljon työaikaa ja resursseja. Päähuomio on ollut ja on henkilöstön työterveydessä ja -turvallisuudessa, ja olemme onnistuneet siinä erinomaisesti. Vaikka pandemia tuottaa päänvaivaa edelleen, pyrimme edistämään kestävän kehityksen asioita laaja-alaisesti.

Tiukimpia koronarajoituksia on vähitellen helpotettu ja monet kulttuurilaitokset ovat avautuneet jälleen katsojille ja kuulijoille. Olemme iloisia voidessamme yhteistyössä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa tarjota yleisölle ainutlaatuisen taide-elämyksen, venetsialaisen mestarin Giovanni Battista Tiepolon ja hänen poikiensa teoksia esittelevän näyttelyn.

Kerromme tässä uutiskirjeessä myös elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksesta, johon olemme liittyneet mukaan, sekä keravalaisille nuorille yhdessä Keravan kaupungin kanssa jakamistamme harrastestipendeistä. Työn alla on yhtiömme muovitiekartta – mutta siitä lisää seuraavassa uutiskirjeessä.

Valoisaa syksyä toivottaen

Marja-Liisa Weckström
Viestintä- ja vastuullisuusjohtaja

 

Mukaan elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumukseen

Sinebrychoff on liittynyt mukaan elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumukseen. Yhtiön sitoumukseen kirjatut tavoitteet liittyvät Sinebrychoffin kestävän kehityksen ohjelmaan Yhdessä kohti nollaa ja erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

Sinebrychoff tavoittelee materiaalitehokkuustoimenpiteillä vähintään 3 000 t CO2e kasvihuonekaasupäästöjen vähenemää vuoden 2021 loppuun mennessä. Muita materiaalitehokkuustoimenpiteitämme ja -tavoitteitamme ovat:

• pakkausten keventäminen ja kierrätysmateriaalien määrän lisääminen pakkauksissa,
• panimomme energiankäytön hiilijalanjäljen nollaaminen vuoteen 2030 mennessä sekä
• veden käytön tehostaminen entisestään panimollamme.

Työmme materiaalitehokkuuden parantamiseksi ei toki ala tämän sitoumuksen allekirjoituksella, vaan olemme tehneet määrätietoista työtä jo pitkään. Esimerkiksi vuonna 2019 testasimme monipakkausten kutistemuovikääreissä muovia, jossa noin puolet muovista on kierrätettyä muovia ja sokeriruokopohjaista Rethink-materiaalia. Lisäksi testasimme 100-prosenttisesta kierrätetystä materiaalista valmistettua kutistemuovia.

Olemme valinneet Karhu-oluen kestävyyden keihäänkärkituotteeksi. Syksyn 2020 aikana kaikki Karhun pienet monipakkaukset siirtyvätkin sataprosenttisesti kierrätetystä muovista valmistettuihin pakkauksiin. Sataprosenttinen kierrätysmuovi on polyeteeniä, jota käytetään paljon elintarvikkeiden pakkauksissa. Kierrätysmuovi on kerätty suomalaisten loppukäyttäjien ja teollisuuden jätevirroista. Suuret monipakkaukset, kuten 24-pack, siirtyvät kierrätettyyn muoviin myöhemmin.

Materiaalitehokkuuden sitoumus on elinkeinoelämän ja valtionhallinnon välinen vapaaehtoinen toimintamalli. Elintarvikeala teki sitoumuksen ensimmäisenä toimialana Suomessa: Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Suomen Pakkausyhdistys ry allekirjoittivat sitoumuksen yhdessä maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuoden 2019 alussa. Sopimus kattaa vuodet 2019-2021. Tavoitteena on, että sitoumukset laajenevat Suomessa myös muille toimialoille.

Lisätietoja materiaalitehokkuuden sitoumuksesta saat Motivan sivuilta oheisista linkeistä.

 

Laaja Tiepolo-näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa

Yksi syksyn suurista taide-elämyksistä on Sinebrychoffin taidemuseon näyttely Tiepolo – Venetsia Pohjolassa. Näyttelyssä esitellään venetsialaisen mestarin Giovanni Battista Tiepolon ja hänen poikiensa teoksia näin laajasti Suomessa ensimmäistä kertaa. Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Sinebrychoff. Näyttely on esillä Sinebrychoffin taidemuseossa 17.9.2020 – 10.1.2021.

Giovanni Battista (Giambattista) Tiepolo (1696–1770) oli suurten freskokoristelujen ja monumentaalisten maalausten virtuoosi ja hänen maineensa tunnettiin koko Euroopassa. Hän loi yhdessä poikiensa Domenicon (1727–1804) ja Lorenzon (1736–1776) kanssa maineikkaan ja menestyvän työhuoneen, joka vastaanotti tilauksia venetsialaisilta aatelisperheiltä ja ulkomaisilta hoveilta.

Näyttelyssä on esillä maalauksia ja luonnoksia sekä laaja valikoima piirroksia. Erityisen huomion saa kolmen maalauksen sarja Troijan hevosesta. 1800-luvun alussa kaikki kolme öljyväriluonnosta esiteltiin samassa huutokaupassa Pietarissa. Kaksi teoksista päätyi Lontoon National Galleryn kokoelmiin ja kolmas teos hankittiin Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin vuonna 1996. Nyt, ensimmäistä kertaa 1800-luvun jälkeen, teokset ovat jälleen yhdessä.

”Olemme iloisia siitä, että voimme toteuttaa tämän kansainvälisen näyttelyn yhdessä Sinebrychoffin panimon kanssa. Lähestymme teoksia kokoelmahistorian kautta, mikä tekee näyttelystä poikkeuksellisen. Näyttelyssä seurataan Tiepolon ja hänen poikansa Domenicon teosten päätymistä Pohjolaan jo 1700-luvulta lähtien. Tämä täysin uudenlainen näkökulma on herättänyt laajaa kansainvälistä kiinnostusta, sillä tästä näkökulmasta Tiepolon taidetta ei ole aiemmin esitelty”, kertoo museonjohtaja Kirsi Eskelinen.

”Sinebrychoff-panimosuku oli kansainvälinen ja avoin uusille tuulille. Tätä ilmensi myös Paul ja Fanny Sinebrychoffin kiinnostus ulkomaiseen taiteeseen. Yhtiömme on Sinebrychoffin taidemuseon luonnollinen ja uskollinen tukija ja oma maailmankuvamme on panimosuvun tavoin kansainvälinen. Siksi olemme iloisia voidessamme tukea Tiepolo-näyttelyä,” toteaa Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström.

Lisätietoja näyttelystä oheisesta linkistä!

 

Sinebrychoff tukee keravalaisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa yhteistyössä kaupungin kanssa

Sinebrychoff ja Keravan kaupunki myöntävät yhdessä kaksi kertaa vuodessa harrastestipendejä, joilla tuetaan keravalaisten lasten ja nuorten hyvinvointia. Syksyn stipendit jaettiin elokuussa. Seuraava haku käynnistyy joulukuussa, ja stipendit jaetaan tammikuussa 2021.

Syksyn stipendien hakijoita oli 71. Stipendejä myönnettiin 68 hakijalle, yhteensä hieman yli 22 000 euroa. Keskimääräinen tukisumma oli 324 euroa. Valintaperusteina olivat muun muassa lapsen ja perheen elämäntilanne sekä taloudelliset resurssit. Stipendi on tarkoitettu ohjattuun harrastetoimintaan esimerkiksi urheiluseurassa tai taideoppilaitoksessa.

Sinebrychoff on jakanut harrastestipendejä keravalaisille 7-17-vuotiaille lapsille ja nuorille jo vuodesta 2009 lähtien. Vuodesta 2020 stipendejä jaetaan kahdesti vuodessa: Sinebrychoff vastaa tammikuussa jaettavista stipendeistä, Keravan kaupunki puolestaan syksyn stipendeistä saamillaan perintörahoilla.