Menu
Fergal Murray 1920 widget.jpg

Guinness ja typpikapseli

Typpi tekee kermaisen vaahdon Guinness-olueen

Guinness-tölkin olennaisen osan kehitystyö alkoi tyhjästä insinöörien poratessa reikiä pingispalloon mutta vuosien kehitystyön jälkeen typpikapseli sai kuningattaren palkinnon teknologisesta kehityksestä vuonna 1991. Typpikapseli voitti sinä vuonna sellaisen toisen pienen keksinnön kuin ”Internet”. Toisaalta, Internetiä ei voikaan kokea makunystyröillään, ainakaan vielä.

Kyseessä on teknologia, joka mahdollistaa Guinness-elämyksen kotona, missä hanaolutta ei ole saatavilla. Guinness-oluessa ei käytetä hiilidioksidia kuten lähes kaikissa muissa oluissa, vaan typpeä. Typpi ei käyttäydy kuten hiilidioksidi, joten Guinnessin tölkitys ei siten käy samoin kuin muiden oluiden kohdalla.

Guinnessin innovaation jälkeen lähes jokainen suuri panimo on kopioinut tekniikan omiin tuotantolinjoihinsa, mikä todistaa kuinka osuvasta keksinnöstä on ollut kyse.

Faktoja:

  1. Guinness widget eli typpikapseli kehitettiin 1980-luvulla koska oluen kotikäyttö oli kasvussa ja haluttiin saada Guinness myös tölkkituotteeksi.
  1. Vuonna 1982 yhtiö palkkasi Alan Foragen auttamaan kapselin kehittämisessä. Ja herra Forage saikin keksinnön toimimaan yhdessä William Byrnen kanssa. Alan Forage oli opiskellut kasvitieteitä mutta teki väitöskirjansa säteilybiologiasta.
  1. Suurin osa kehitystyöstä tehtiin 1985. Koe-eriä kokeiltiin jouluna 1987 ja tuote julkaistiin virallisesti 1988 Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Pakkaus- ja täyttökoneiden kehittämisessä meni vielä kaksi vuotta.

  2. Typpikapselin avulla 5,5 desilitran tölkkiin saadaan 4,4 desilitraa Guinnessiä, joka kehittää Guinnessiin olennaisesti kuuluvan vaahtokukan.
  1. Typpikapselin toinen sukupolvi otettiin käyttöön 1997 ja on yhä käytössä.

Näin se toimii

Typpikapseli on pieni muovinen pallo, jossa on pieni reikä. Guinness-tölkkiin laitetaan typpikapseli täytön yhteydessä. Kun tölkin kansi laitetaan kiinni, paine tölkissä ja kapselissa tasaantuu ja olutta pääsee hieman kapselin sisään. Kuluttajan avatessa tölkin sen korkeampi paine pääsee yhteen ilman kanssa. Paineenmuutos pakottaa typen kapselista ulos ja typpi sekoittuu olueen luoden kermaisen vaahtokukan.

Toisin kuin muut tölkkioluet, Guinness-olut kaadetaan lasiin vähän vapaammin kuin lager-olut, suoraan ja nopeasti, ei valuttamalla reunaa pitkin. Jos lasi on oikean kokoinen (0,5 l ) ei Guinness silti vaahtoa yli. Jos tölkki on kovin kylmä tai sitä on liikuteltu ennen kaatamista, varo kuitenkin vaahtoamista!

Slainté eli kippis!