Menu

Parasta on se, että saan työskennellä niin käytännön ammattilaisten kuin yhtiön ylimmän johdon kanssa – niin monia erilaisia ihmisiä. Kaikilta oppii aina jotain uutta.

Sinebrychoff 200 vuotta - esittelyssä yksi meistä
Ghofran ’Gofi’ Alwan – Projektipäällikkö 

 

Urapolkuni Sinebrychoffilla

Tulin Suomeen 2000-luvun alussa äitini, kahden veljeni ja siskon kanssa Baghdadista, Irakista. Melkoinen kulttuurishokki. En osannut sanaakaan suomea, mutta Vantaan Martinlaakson lähiössä opin nopeasti tervehdyksen ”moi”.  Aloitin koulun suoraan kymppiluokalta, josta jatkoin lukioon.

Musiikki on aina ollut osa elämääni. Lukion jälkeen tein ravintoloissa ja tapahtumissa DJ-keikkoja. Siinä tuli koko Suomi tutuksi aina Hangosta Utsjoelle asti. Se oli todellinen kielikurssi - nyt suomen kieli ja jopa murteet sujuvat. Olen myös opiskellut musiikkia useamman vuoden ja tänäkin päivänä vapaa-ajalla soitan luuttua ja musisoin kavereiden kanssa.

Mietin, mitä haluan. Kaupallinen ala kiinnosti minua. Aloitin Amiedussa ja valmistuin merkonomiksi yhdeksän kuukauden todella tiiviin opiskelujakson jälkeen. Jatkoin saman tien tradenomiksi.

 Sinebrychoffille

Aloitin logistiikkakeskuksessa vuonna 2016 opinnäytetyöntekijänä. Tein opinnäytteen paluulogistiikan tehostamisesta, ja kuinka parhaiten toimia samalla vastuullisesti siten, että taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset osa-alueet otetaan huomioon. Innostuneisuuteni huomattiin ja sain jatkaa määräaikaisena projektikoordinaattorina.

Vuonna 2017 hain tekniikan ja talouden yliopistoon LUTiin Lappeenrantaan. Pääsin😊 ja Sinebrychoff tuki upeasti opintojani. Tein töitä osittain etänä ja osittain Keravalla opintojen ohessa. Pääaineeni oli hankintajohtaminen. Emoyhtiömme Carlsberg-konserni tarjosi minulle mahdollisuuden tehdä graduni paluulogistiikasta. Tavoitteenamme oli tutkia Pohjoismaiden ja Sveitsin paluulogistiikan prosessit sekä tehostaa toimintaa mahdollisemman vastuullisesti. Kesällä 2018 minut vakinaistettiin. Näin jälkikäteen voin todeta, että samanaikainen työnteko ja opiskelu oli todella rankkaa, mutta kyllä kannatti. Valmistuin tänä vuonna kauppatieteiden maisteriksi.

 Nykyiset tehtäväni

Toimin prosessien kehittämisen asiantuntijana logistiikassa ja lisäksi projektipäällikkönä paluulogistiikan kehittämisessä kansainvälisessä työympäristössä - Pohjoismaat ja Sveitsi.  
Tehtäväni on pohtia ja kehittää, miten voimme tehostaa toimintaamme ja vähentää hävikkiä, toimia vastuullisesti ja kustannustehokkaasti unohtamatta asiakastyytyväisyyttä. Asiakas on pomomme.

Parasta ja haastavinta omassa työssäni

Parasta on se, että saan työskennellä niin käytännön ammattilaisten kuin yhtiön ylimmän johdon kanssa – niin monia erilaisia ihmisiä. Olen luonteeltani utelias tutkija, ja sinebrychoffilaiset ovat tukeneet minua tällä matkalla, ja kaikilta oppii aina jotain uutta.

Haasteenamme on yhä koveneva kilpailu. Digitalisaatio muuttaa ja on jo muuttanut asiakkaidemme käyttäytymistä. Joudumme toimimaan ja reagoimaan entistä nopeammin markkinoilla tapahtuviin muutoksiin.  Se on haasteena kaikkialla, ei pelkästään panimoalalla – muutos on ainut pysyvä olotila nykymaailmassa.

Sinebrychoff työpaikkana

Sinebrychoff on joustava työnantaja. Saamani mahdollisuudet etätyöhön opintojen aikana ja uudet haasteelliset tehtävät ovat olleet minulle lottovoitto. Pitkiä perinteitä, uusia innovaatioita kuten DraughtMaster ja kohta markkinoilla oleva puukuitupullo sekä kansainvälisiä kontakteja. Voiko innostavampaa työympäristöä toivoa?

Parempi huominen

Asun miltei Helsingin ydinkeskustassa, Kalliossa. Taloyhtiössämme on tiukat säännöt jätteiden kierrättämisestä eli meillä kierrätetään ihan kaikki mahdollinen. Carlsberg-konsernin
Kestävän kehityksen -strategia - Together Towards Zero ympäristöystävälliset pakkaukset, vedenkäytön vähentäminen ja työturvallisuudesta huolehtiminen ovat hienoja hankkeita.