Menu

KOFF IPA kauppaan ja uusi KOFF HIFK Red Limited Edition

KOFF IPA on raikas, moderni ja reilusti humaloitu India Pale Ale –olut, joka on ollut vuoden verran saatavilla vain ravintolahanoissa ja laivamyynnissä – elokuun lopussa myös kaupoissa. Lisäksi KOFF lanseeraa uuden, entistä punaisemman KOFF HIFK Red Limited Edition -oluen.

IPA on yhä suosituin ja tunnetuin erikoisoluttyyppi Suomessa. KOFF IPA on oluen ystäviä kiinnostava lisä KOFFin erikoisolutvalikoimaan, kuten aikaisemmin lanseerattu KOFF American Pale Ale (APA). 2010-luvulla pintahiivaoluen suosio on Suomessa lähes viisinkertaistunut (Valviran tilastot) ja kasvun ajurina on toiminut juuri IPA-oluttyyppi.

Moni erikoisoluisiin vasta tutustuva ihastuu ensin hieman kevyempään American Pale Ale -olueen ja maistaa sitten EBU- eli katkeruusasteeltaan voimakkaampaa India Pale Alea.

KOFF IPA 4,5 % on humaloitu Citra-, Mosaic- ja Cascade-humalilla. Kuivahumaloinnin ansiosta oluessa on voimakas humalan aromi, jota tasapainottaa häivähdys karamellimaisuutta.

KOFF IPA sopii mainiosti maustettujen ruokien ja grilliherkkujen kaveriksi. Sen kanssa sopivat myös hampurilaiset, kypsytetyt juustot ja rasvainen kala.

Jakelu alkaa 20.8. kautta maan.

 

KOFF HIFK Red Limited Edition

Uusi yhteistyöolut juhlistaa KOFF:in ja HIFK:n yli kolmekymmenvuotista yhteistyötä, joka alkoi – tosin ensimmäisenä kautena vielä virvoitusjuomayhteistyöllä – jo kaudella 1985 - 1986. Tämän vuoden yhteistyöolut on todellinen KOFF-HIFK-fanin unelma, jonka yllätys jääköön tölkin avaajan nautittavaksi!

Tölkin kyljessä lukee kaikille Nordiksella peliä jännittäneille tuttu fanihuuto: ”Toinen puoli, huutakaa meille!”. Tölkin toinen puoli painottaa fanien merkitystä joukkueelle. Lisäksi ”Vi är röda” -teksti komistaa tölkin yläreunaa.

Jakelu alkaa jääkiekkokauden alkaessa 3.9. painottuen pääkaupunkiseutuun.

KOFF IPA 4,5 % -tuotetiedot

Olut

Ainesosat: vesi, ohramallas, humala, hiiva.

Oluttyyppi                        India Pale Ale
Alkoholi                             4,5 til-%
Kantavierre                       10,5 %Plato
Väri                                    22 EBC
Katkerot                            45 EBU

100 ml sisältää energiaa 39 kcal/164 kJ

 

KOFF HIFK Red Limited Edition 4,5 % -tuotetiedot

Olut

Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala, porkkanauute.

Oluttyyppi                        lager
Alkoholi                             4,5 til-%
Kantavierre                       9,8 %Plato
Väri                                    12 EBC
Katkerot                            16 EBU

100 ml sisältää energiaa 36 kcal/151 kJ

kohtuullisesti.fi

Lisätietoja, kuvat ja haastattelupyynnöt: viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff,
puh: 040 8307176, email: timo.mikkola@sff.fi


197-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi — www.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/olutjaruoka — www.kohtuullisesti.fi